Vuoden 2024 helsinkiläiskirjailija on Anu Holopainen

Anu Holopaisella on laaja tuotanto, johon kuuluu sekä lasten- ja nuortenkirjallisuutta että aikuisille suunnattuja teoksia. Hän on monipuolinen kirjailija ja on kirjoittanut niin reaalimaailmasta kertovaa proosaa, satiiria kuin spekulatiivista fiktiota eri genreissä. Holopainen on toiminut kirjailijana vuodesta 1996 asti. Vuoden helsinkiläiskirjailijaksi valitaan ensimmäisen kerran lasten- ja nuortenkirjailija. Lasten- ja nuortenkirjallisuus jää usein palkinnoissa muiden genrejen … Jatka lukemista Vuoden 2024 helsinkiläiskirjailija on Anu Holopainen

Helsingin kirjailijoiden uudeksi puheenjohtajaksi Heikki Valkama

Helsingin kirjailijat valitsi syyskokouksessaan 30.10.2023 uudeksi puheenjohtajakseen Heikki Valkaman. Valkama on suomalainen kirjailija, toimittaja ja suomentaja, joka työskentelee Ylen uutisissa. Hän on kirjoittanut romaaneja ja tietokirjoja sekä suomentanut mm. japanilaisia sarjakuvia. Koulutukseltaan Valkama on valtiotieteiden maisteri, joka opiskellut myös yleistä kirjallisuustiedettä. Hän on aiemmin työskennellyt päätoimittajana muun muassa Imagessa ja Ylioppilaslehdessä ja ollut Aikakauslehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja … Jatka lukemista Helsingin kirjailijoiden uudeksi puheenjohtajaksi Heikki Valkama

Vuoden 2023 helsinkiläiskirjailija on…

Niko Hallikainen! Villa Kivessä juhlittiin 17.8.2023 perinteistä Taiteiden yötä kirjallisella ohjelmalla. Illan aloitti vuoden helsinkiläiskirjailijan julkistaminen. Tänä vuonna arvonimellä seppelöitiin kirjailija Niko Hallikainen. Hallikainen (s. 1989) on helsinkiläinen kirjoittaja ja esitysrunoilija. Hän on julkaissut kaksi romaania, Kanjoni (2021) ja Suuri märkä salaisuus (2023). Hallikainen tekee tekstilähtöisiä sooloesityksiä, joita on nähty muun muassa Flow Festivalin, Baltic … Jatka lukemista Vuoden 2023 helsinkiläiskirjailija on…

Tunnelmia Taiteiden yöstä

Villa Kiven Taiteiden yö veti jälleen runsaasti kirjallisuudesta kiinnostunutta yleisöä Töölönlahden rantaan. Saimme nauttia syväluotaavista ja oivaltavista keskusteluista sekä hytkyttää hieman sisäistä tanssijalkaa The Merry Ladies & Olohuoneorkesterin tarjoileman swingin tahtiin. Nautimme myös laillisia päihteitä eli kahvia ja teetä kera suolaisen ja makean purtavan Eemelin kahvilasta. Kiitos yleisölle ja esiintyjille, ensi vuonna taas uudestaan! Jatka lukemista Tunnelmia Taiteiden yöstä

Vuoden helsinkiläiskirjailija 2022 on Iida Sofia Hirvonen

Villa Kiven Taiteiden yön ohjelman potkaisi käyntiin vuoden helsinkiläiskirjailijan julkistus. Helsingin kirjailijat ry. on vuodesta 2014 halunnut nostaa valokeilaan helsinkiläisiä sanataiteen ammattilaisia ja palkita kunniakirjalla vuoden helsinkiläiskirjailijan. Koronavuosina palkinto on jäänyt jakamatta, viime kerran palkintokukkia on sylissään pidellyt kirjailija Aura Nurmi vuonna 2019. Tänä vuonna jatkamme perinnettä ja annamme jälleen kiitosta kirjailijalle. Vuoden 2022 helsinkiläiskirjailijaraatiin … Jatka lukemista Vuoden helsinkiläiskirjailija 2022 on Iida Sofia Hirvonen

Esikoiskirjailijoiden illassa tupa täynnä, tunnelma katossa

Helsingin kirjailijat ry:n perinteistä esikoiskirjailijoiden iltaa ja yhdistyksen kevätjuhlaa vietettiin Villa Kivessä 11.5.2022. Koronavuosien tauon jälkeen kysyntä oli suurta! Kaikki halukkaat eivät valitettavasti päässeet juhlimaan yhdessä kollegoiden kanssa paloturvallisuussyistä. Järjestämme syksyllä vielä toisen esikoiskirjailijoiden illan niille, jotka eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan. Esikoiskirjailijoiden illan ohjelmassa kuulimme Lukukeskuksen Ulla Arkomaa, Kirjailijaliiton lakimies Ville Toroa ja kirjailija … Jatka lukemista Esikoiskirjailijoiden illassa tupa täynnä, tunnelma katossa

Vuoden helsinkiläiskirjailija 2019 on Aura Nurmi!

Vuoden helsinkiläiskirjailija 2019 on runoilija ja lavarunoaktiivi Aura Nurmi.  Nurmi käsittelee runoissaan ajankohtaisia ja samalla ikuisia kipupisteitä moniulotteisesti ja väkevän rohkeasti.  Osattomuutta, vallankäyttöä ja sisäisten maailmojen avaruutta kuvaavan Nurmen tuotannossa keskeistä on lapsuuden ja nuoruuden, etenkin tyttöjen elämän ja kokemuksen kartoittaminen tavalla, joka tuo nuoren ihmisen äärimmäisen lähelle lukijaa ja kuulijaa. Nurmen runous kasvaa lumoavana … Jatka lukemista Vuoden helsinkiläiskirjailija 2019 on Aura Nurmi!

Helsingin Kirjailijat ry:n 50-vuotishistoriateos julkaistu!

Kapakoista Kirjailijataloon kertoo Suomen suurimman kirjailijayhdistyksen värikkäistä vaiheista perustamisvuodesta nykypäiviin. Teoksesta löytyy yhdistyksen historian lisäksi kymmenen muistelmatekstiä, joiden kirjoittajat ovat suomalaisia kirjailijoita ja yhdistyksen aktiivijäseniä. Kirja on mahdollista saada omaksi 15 €:n hintaan yhdistyksen toimistosta Villa Kivestä, osoite Linnunlauluntie 7. Lisätietoa osoitteesta iiris.haapala (at ) villakivi.com Jatka lukemista Helsingin Kirjailijat ry:n 50-vuotishistoriateos julkaistu!